On taas se aika kesästä, kun joka saareen, niemeen ja notkelmaannousee pienoisia yrttitarhoja. Niin myös Vänön saariston Kåraskäriin, kuten jo aika monena kesänä tätä ennen (ks. näitä sivuja taaksepäin). Siellä harmaan graniittikallion kupeessa on vanhoista venevajalaudoista kyhätty yrttihyllykkö, jossa vehreinä kukoistavat DeliVerden kioskilta kiikutetut yrtit. Eivätkä vain kukoista, vaan kuluvat käytössä ripeästi.
Jos mökille haluaa perustaa oman yrttitarhan, kannattaa miettiä, mitä yrttejä mökkikeittiössä aikoo laittaa ja hankkia sen mukaan. Kåraskärin kalliopuutarhassa on tällä hetkellä basilikaa, korianteria, tilliä, lipstikkaa, ruohosipulia, kähärä- ja silopersiljaa, timjamia, rosmariinia, salviaa ja minttua. Entä mihin näitä siis voidaan käyttää? Ja käytetään.
Baslika. Hieno ja aromaattinen yrtti, joka käy moneen tarkoitukseen. Semmoisenaan leivän päälle, monen sortin salaatteihin, munakkaisiin, ilman muuta pestoon ja erityisesti pastaruokiin. Lisätään tuoreena valmiisiin ruokiin.
Tilli. Kalastavan mökkiläisen pakollinen yrtti, jota kuluu paljon. Käy liki kaikkiin kalaruokiin. Sitä silputaan paistetun tai keitetyn kalan päälle, sillä tehostetaan kalan graavaus, se vihertää kalasopan, kermaviiliin sekoitettuna on helppo kalan kastike. Välttämätön myös hölskykurkuissa ja uusien perunoitten kanssa. Myöhemmin kesällä tulevat raputillit.
Korianteri. Aasialaisen keittiön perusyrtti, josta toiset eivät pidä, mutta jota toiset rakastavat. Välttämätön mauste cevicheen, mutta toimii oivasti salaateissa, keitoissa ja munakkaissa. Arka kuivuudelle ja koville tuulille.
Persiljat. Yleismauste, joka käy melkein mihin vaan eikä varsin mietona kinastele muitten makujen kanssa. Tietynlaisena neutraloijana sopii erityisen hyvin valkosipulin kanssa. Silo- eli lehtipersilja on vahvemman makuinen, mutta käy yleisyrttinä samaan tapaan kuin kähärä serkkunsa.
Lipstikka. Vanha klassikko, jossa on vahva sellerin maku ja tuoksu. Se käy liemiin ja kastikkeisiin ja siitä saa tehtyä kerrassaan hienon keiton. Perinteisesti käytetty etenkin liha- ja makkarasopan mausteena, missä on parhaimmillaan.
Ruohosipuli. Sipuleista lempein, jota voi silputa melkein mihin ruokaan vain. Erityisen sopiva munakkaissa ja miedoissa kasviskeitoissa. Kourallinen silppua tekee perunamuusista gurmeeta.
Timjami. Viime vuosikymmenien vahva-arominen suursuosikki, joka kestää hyvin kuumennusta. Sopii keittoihin, patoihin, kastikkeisiin sekä lihan, kalan että kasvisten kanssa. Myös jälkiruokiin ja drinkkeihin.
Rosmariini. Hieman havumaisella, voimakkaalla aromilla varustettu yrtti, joka sopii erityisesti lampaan ja muiden vahvojen liharuokien ryydittäjäksi. Marinadien vakioyrtti ja grillaajan luottokaveri. Ginidrinkkeihin.
Salvia. Sopii kaikkiin liharuokiin erinomaisesti ja etenkin rasvaisille lihoille oiva kaveri. Kelpo maustaja myös sisäelimille, etenkin maksalle. Melko intensiivinen maku vaatii maltillista käyttöä.
Minttu. Sopii etenkin kreikkalaisiin ja Lähi-idän ruokiin. Raikastaa salaatit ja on oiva kaikenlaisten kesäisten mehujen ja drinkkien piristäjä.