Takaisin
Kansaa sanotaan viisaaksi ja sanalaskuja tämän viisauden hedelmiksi. Aina tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Väittäähän kansanviisaus, ettei silakasta ole joulukalaksi. Enempää tuskin voi erehtyä.
Silakasta on kyllä joulukalaksi ainakin, jos lukee värikkäitten joulumakasiinien ruokaohjeita. Sen sijaan voisi huolestua siitä, ettei silakasta tunnu olevan miksikään kalaksi suurimmalle osaa kansaa. Ei jouluna eikä muulloinkaan.
Eivätkä paljon paremmin ole asiat muullakaan kotimaisella kalalla.
Siitä puhuvat tilastot karua kieltä. Vielä vuonna 2000 kotimaisen ja tuontikalan kulutus oli suunnilleen fifty-fifty. Tuorein tilasto, vuodelta 2011, kertoo suomalaisten syövän fileepainoksi laskettuna 11 kg tuontikalaa ja 3,7 kg kotimaista vuodessa.
Ihan totta! Enää kolmannes kalasta on kotimaista eikä ole mitään syytä uskoa, että viime ja tämän vuoden tilastot olisivat valmistuttuaan sen positiivisempia. Eikä alamäelle loppua näy. Kun kuluttaja ei syö kotimaista kalaa, ei sitä kohta edes tarjota.
Mikä taas ennen pitkää vie yhä hupenevilta ammattikalastajilta lopunkin leivän suusta. Ja kun ei työstä lohkea leipä, ei rankalle työlle ole jatkajia, kun ukkoontuva ammattikunta kohta eläköityy.
Broilerilohi
Surkeaa Suomen kalankulutustilastossa on se, että tuontikalasta valtaosa on norjalaista broilerilohta, jonka kasvattaminen on niin järkijättöistä puuhaa, ettei silmiään ja korviaan ole uskoa. Tiesittekö, että norjanlohi syö kasvaessaan yhtä teuraspainon kiloa kohti 2,5 kiloa rehua? Ja että tuo rehu on jättitroolarien maailman meriltä imuroimaa ihan syömäkelpoista villikalaa. Joka pahimillaan on pois paikallisten asukkaitten elinkeinosta. Kysykää vielä, miksi Afrikan sarven nurkilla liikkuu merirosvoja. Jonkin verran kärjistäen: siksi, että suomalainen voisi syödä puoli-ilmaista lohta.
Suomessa syödystä kotimaisesta kalasta vain 0,3 kiloa on silakkaa. Vielä murheellisempi on saalistilasto. Kun Suomen silakkakiintiö on noin 120 000 tonnia, siitä 80-90 prosenttia menee minkinrehuksi. Ihmisen syömästä silakastakin enemmistö matkaa Venäjälle.
Ja vielä yksi voivotus: sekin silakka, joka Suomessa syödään on väärin syötyä. Pääosa silakasta kun syödään valmiina fileinä. Ne taas tehdään isokokoisesta silakasta, joka on paitsi maultaan ja laadultaan heikompaa kuin pieni, on ehtinyt elonsa aikana kerryttää itseensä enemmän ympäristömyrkkyjä (joista EU tosin vaahtoaa hieman turhaan; jotta niistä olisi terveyshaittaa, silakkaa pitäisi syödä noin sata kiloa päivässä).
Opi perusasiat!
1. Silakkaa voit huoleti syödä noin kaksi kertaa viikossa. Niiden terveelliset rasvat ovat monin verroin hyödyllisempiä kuin myrkkyjäämistä koituvat mahdolliset haitat.
2. Osta kokonaista silakkaa ja osta mahdollisimman pienikokoista, alla 17-senttistä. Ne ovat maukkaampia ja jäämät ovat niissä alle EU:n raja-arvojen. Sitä paitsi teollinen fileointi tapahtuu runsaasti vettä käyttäen, mikä huuhtoo kalasta sekä makua että ravintoaineita.
3. Valmista silakat kokonaisina. Jos et pidä selkäruodosta, poista se vasta lautasella, sillä se antaa kypsennysvaiheessa lihalle makua.
4. Opettele perkaamaan silakka. Tee näin. Leikkaa silakasta keittiösaksilla pää ja ohut viilu vatsasta. Poista vatsasta sisälmykset. Usein neuvotaan huuhtomaan kalat. Se ei ole tarpeen, talouspaperilla pyyhkiminen riittää. Näin kalaan jää kaikki maku. Mittaa (ehjään!) muovipussiin 1,5 dl ruisjauhoa, 1 tl suolaa ja reilu tuprahdus valkopippuria. Mätä peratut silakat mukaan ja sulje pussi hyvin. Heiluttele ja pyörittele pussia tovi ja nostele silakat lautaselle liiat jauhot ravistellen. Kuumenna (valurauta)pannulla voita ja rypsiöljyä (50:50) ja paista silakat molemmin puolin rapeiksi. Tarjoa pottuvoin ja etikkapunajuurten kera. Silppua kaiken ylle reilusti tilliä.
