Joskus vuosi sitten alkoi ruokablogeihin ja -lehtiin ilmestyä muodikas tulokas shakshuka eli shakshouka. Tähän mennessä olen etsimättä törmännut shakshukaan ainakin 6-7 julkaisussa, mm. Soppa 365 -lehdessä, Maku-lehdessä, Hesarissa, 2-3 blogissa sekä parhaillaan Teemalla pyörivässä Välimeren herkut -sarjassa, jossa israelilaislähtöinen kokki Yotam Ottolenghi laittoi sitä Israelissa.
Mökin keittokirjan vastikään julkaissut Meri-Tuuli Lindström laitteli sitä maaliskuun lopun Helsingin Kevätmessuilla. Mökkiruokana shakshuka onkin oiva, koska se hyvin säilyvien munien lisäksi syntyy säilykkeistäkin. Se, että tulokas on jo uinut trendikokkien reseptikansioista valtavirtaan, todistaa se, että tuore Pirkkakin jo julkaisi sen reseptin.
Sapuska on varsin yleinen ruoka Lähi-idässä ja aika usein se ruokajutuissa liitetään Israeliin. Ruokahistorioitsijoitten mukaan ruoka kuitenkin on Israelissa tulokas, joka kulkeutui maahan Tunisian juutalaisten mukana, ja juuri Tunisiaa arvellaan ruoan syntyseuduksi. Pohjois-Afrikan puolesta puhuu sekin, että shakshuka (”sekoitus”) tulee sen seudun arabimurteista.
Shakshuka on pohjaltaan varsin yksinkertainen, mutta samalla todella maittava, mikä selittäneekin sen suuren suosion. Yksinkertaistaen siinä tehdään paksu tomaattipohjainen kastike, johon isketään kananmunia kypsymään. Perusreseptiin voi kuitenkin lisätä oman makunsa ja jääkaappinsa sisällön mukaan melkein mitä vain. Varsin usein resepi on kokonaan kasvista, mutta yhtä hyvin siihen voi upottaa juustoa, lihaa, makkaraa yms. Aika monessa nimenomaan pohjoisafriikkalaisissa resepteissä mukana on mausteista merguez-makkaraa.
© Mika Huupponen
Tomaatiksi suosittelen tuoreita kirsikkatomaatteja, jos niitä vain on saatavilla (DeliVerdellä niitä on). Esimerkiksi mökillä käy mainiosti myös säilyketomaatti, parhainta on Muttin pikkutomaateista tehty. Välttämättöminä pidän myös jeeraa eli juustokuminaa, korianteria ja kikherneitä. Kikherneitäkin saa purkissa valmiiksi kypsinä, mutta juuri äsken ostin kilon pussin kuivia ja liotin ja keittelin niitä muun puuhan ohessa. Pakkaseen tuli raaka-ainetta useampaankin shakshukaan.
Tässä minun versioni shakshukasta
öljyä
1 punainen paprika pieneksi pilkottuna
2 salottisipulia (1 iso keltasipuli) pilkottuna
5-6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2-3 kourallista kirsikkatomaatteja (tai 1 prk säilöttyjä pikkutomaatteja tai tomaattimurskaa)
2 dl vettä ja 1-2 rkl liemifondia
maun mukaan chiliä (jauheena, tuoreena, hiutaleina, kastikkeena)
1 tl jeeraa, 1 tl jauhettua korianteria, 1 tl ras-el-hanoutia (enemmänkin, jos maistuu)
1 prk kikherneitä
2 kourallista pinaattia
4-6 munaa
1 ruukku korianteria silputtuna
1. Kuumenna öljy korkealaitaisella pannulla. Lisää paprika ja hienonnetut sipulit, Kuullota tovi (älä ruskista) ja lisää kirsikkatomaatit tai purkkitomaatit ja liemi sekä mausteet. Anna porista hetken.
2. Lisää seokseen kikherneet ja pinaatti. Sekoittele, kunnes pinaatti on tummunut ja kutistunut. Anna porista hetken, jotta enin neste haihtuu.
3. Painele seokseen kauhalla syvennyksiä ja riko munat niihin. Kun valkuaiset alkavat hyytyä, pyörittele ne kauhalla varovasti tomaattiseoksen sekaan, mutta varo rikkomasta keltuaisia. Laita kansa päälle ja anna hautua hetken, jotta keltuaiset alkavat hyytyä; älä kuitenkaan anna kypysä läpikypsiksi. Ripota pinnalle korianterisilppua. Tarjoa hyvän leivän kera.
Jos haluat, voit lisätä ruokaan ruskistettua jauhelihaa, kuutioitua kinkkua, mausteita makkaraa tai vaikkapa fetajuustoa.