Takaisin
Kolikolla on kääntöpuolensa tietävät viisaat kertoa. Niin on muuten perinteilläkin. Joulun toinen puoli on kinkku. Toinen on lipeäkala. Jokainen päättäköön kumpi on kumpi. Itse olen ehdottomasti lutefisk- eli lipeäkalamiehiä. Koska viettämme sukujoulua suurella porukalla, kinkkua ei voi joulupöydästä syrjäyttää varovaisista yrityksistä huolimatta. Olen nimittäin oppositiossa – lipeäkalamielisiin kuuluu pöydässäistujista lisäkseni vain äitini. Pidämme siis yllä katoavaa kansanperinnettä.
Joulu on ihan tutkitusti vuoden ruokajuhlista konservatiivisiin. Joulupöytä uudistuu hitaasti, mutta kuulemma uudistuu. Meillä yhdenkin perinteisesti joulupöydässämme olevan ruoan poisjättäminen sen sijaan on osoittautunut käytännöllisesti katsoen mahdottomaksi. Ei sellaista ruokaa olekaan, ettei se jollekin olisi juuri se rakkain ja maukkain. Siksi kai italiansalaatin – jota ei kukaan Italiassa ole syönyt ja jota muualla maailmassa kutsutaan russian saladiksi – poistaminen ruotsinlaivojen buffetista kesti yli 40 vuotta ja vieläkin kadonneen salaattivadin paikalta voi tavata hämmentyneitä eläkeikäisiä miehiä (naiset tunnetusti sopeutuvat maailman muutokseen nopeammin). Toisin sanoen, jos joulupöytään haluaa jotain uutta, on jatkettava pöytää. Ja niin on tehtykin.
Itse pidän ruokaperinteistä, kaikkia ruokia ei tarvitse syödä koko ajan. Joidenkin suhteen riittää yksi kerta vuodessa – joillekin jopa elämässä. Mämmi on mitä mainioin herkku ja yksi harvoja, joita ei voi jäljittää naapurimaittemme perinteisiin. Ei sitä silti tee mieli juhannuksena syödä. Eikä uusia perunoita jouluna vaikka satokausi silläkin varmaan jossain aina on.
Perinteitä ei tarvitse noudattaa joulunakaan A:sta Ö:hön eli aladoobista väskynäsoppaan. Moni nykyajan ihminen on itseni tavoin totuttanut makunystyränsä sen verran rauhattomiksi, että jo 72 tunnin ruokamaratoni viime vuosisadan alkupuolella kehitettyjä juhlaruokia saa kaipaamaan lähimpään sushikuppilaan ja hamuamaan tuoretta chiliä, yrttejä mitä vain! Emme liene ainoita, joiden joulupöydässä perussuomalaiset (toisin sanoen Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä tulleet) perinneruoat saavat seurakseen vierailevia tähtiä, milloin Lähi-idästä, milloin Aasiasta.
Itselleni joulupöydän pakollisiin perinneruokiin kuuluu lipeäkalan ohella rosolli, jota osissa maatamme myös sallatiksi kutsutaan. Jotkut laittavat sekaan silliä, saaristossa kuulemma savusilakkaa. Meillä mennään kokonaan ilman kalaa. Rosollin kanssa mainiosti yhteen sopii maidosta tai piimästä tehty mieto kotijuusto. Perinteistä rosollia odotellessa tai sen tilalle ohessa helppo punajuuriresepti. Sopii mainiosti myös sen kinkun lisukkeeksi.
RESEPTI
PUNAJUURTA, BASILIKAA JA PINJANSIEMENIÄ
punajuuria
aurajuustoa (tai vuohenjuustoa)
pinjansiemeniä (käytä pähkinöitä tai manteleita jos ei ole)
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa ja pippuria
Keitä punajuuret reippaasti suolatussa vedessä kypsiksi (koosta riippuen 30-40 minuuttia). Jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä. Kuori ja viipaloi. Lado tarjoiluvadille. Pirskota päälle hieman balsamicoa tuomaan punajuuren makeus esille. Rouhi päälle mustapippuria ja ripottele (sormi)suolaa. Leikkaa tai murusta juusto punajuurien päälle. Lisää pinjansiemenet (paahda kuivalla pannulla jos jaksat) sekä reippaasti revittyä basilikaa. Päälle vielä loraus laatuisaa oliiviöljyä.
