Parhaillaan käydään ankaraa vääntöä hallitusneuvotteluissa eripuraisten osallistujien kesken. Neuvotteluja vetävä Petteri Orpo saattaa hyvinkin pohdiskella, olisiko Winston Churchillistä neuvojaksi. Tällä kun oli toisen maailmansodan aikaan murheena, miten saada kuriin fasisti-Mussolinin johtama Italia. Pressitilaisuudessa 25.3.1943 hän arveli, että ”meidän pitää käsitellä italialaista aasia molemmista päistä, porkanalla ja kepillä.”
Winston-papan lausuma hyppäsi hetimiten lentäväksi lauseeksi ja sulautui kansainväliseen hokemakuvastoon, etenkin sen porkkanan osalta. Varmaan näittenkin hallitusneuvottelujen aikana Orpo on pohtinut, mitä porkkanoita tarjoaisi milloin persuille, milloin ruotsalaisille, jotta asiat menisivät eteenpäin. Tiettävästi vertauskuva ei ollut Churchillin itsensä keksimä, vaan hän nappasi sen englantilaisesta vanhasta sananlaskuperinteestä. Kirjallisesti hokemaa on käytetty ainakin jo 1800-luvun puolella.
Porkkanalle itselleen tämä ahkerasti käytetty idiomi on pelkkää plussaa, kertoohan se, että porkkana on niin maukas ja houkutteleva, että sitä tarjoamalla saa käännetyksi viheliäisimmänkin känkkäränkän pään. Ei siis ihme, että se on yksi maailman eniten viljellyistä vihanneskasveista, juureksista varmaan ykkönen. Tuo juures onkin varsinainen ihmeaine. Siinä on runsaasti C-vitamiinia ja sen sisältämä beetakaroteeni tuottaa tärkeää A-vitamiinia ja parantaa näkökykyä. Siinä on kosolti kuitua, kaliumia ja kalsiumia, se alentaa verenpainetta ja torjuu syöpää. Sydämelle se on mannaa ja suun terveyttä sen pureskelu vaalii. Ja eikä siinä vielä kaikki. Porkkanan molekyylirakenne muistuttaa hemoglobiinia, jonka tuotantoa se lisää kehossa. Anemia sillä helpottuu.
Porkkana onkin varsin suosittua välipalapurtavaa. Etenkin lapsille suupaloja tarjotaan jopa karkkien korvikkeena, mutta moni aikuinenkin kuorii ja paloittelee porkkanaa eväsrasiaansa. Lounasravintoloista et löydä ainuttakaan buffet-pöytää, jossa ei porkkana olisi mukana jossain muodossa. Koulukeittoloitten rusinoilla terästetty porkkanaraaste lienee sentään jäänyt historiaan. Monen mielestä onneksi ja oikeutetusti. Kaikki eivät muutenkaan pidä raa’asta porkkanasta, mutta monikaan ei jätä sitä pois tehdessään liha/makkara/peruna/kesä/kalakeittoa eikä juuri mikään pata muhi uunissa ilman porkkanaa joukossaan. Kaikkinaisten liemien keittelyssä porkkana on liki pakollinen aineosa.
Mutta nyt on kevät ja tarjolla on uusia, vastavalmiita kasviksia, monen sortin primöörejä, porkkana mukaan lukien. Soppaan ja pataan kannattaa edelleen laittaa viime sadon tavaraa, mutta nämä uudet menevät pitkään sellaisinaan. Joko suoraan maasta tai tiskiltä, mullat pois pesaistuina tai sitten kevyesti kypsennettyinä. Mennä viikonlopulla tuli laitetuksi kehiin DeliVerden kioskilta haettuja juurikkaita: klassikko-oranssisia sekä keltaisia porkkanoita, jotka ovat klassikoihin verrattuna hieman lempeämmän makuisia. Kun ateria muutenkin syntyi grillissä, porkkanat pääsivät nekin hiilten hehkuun. Putsattuja porkkanoita keitettiin vienosti suolatussa vedessä hetki, kunnes olivat hieman pehmenneet. Sen jälkeen halstariin, sipaisu öljyä pintaan ja grilliin.
Nämä nuoret porkkanat eivät lainkaan hävinneet kevään suosikkikasville parsalle. Ne saivat myös saman kohtelun: lautasella ne valeltiin parsan vakikastikkeella hollandaisella. Sen tekoa ei pidä pelästyä, mutta ei myöskään kannata sitä varten avata ranskalaista keittokirjaa. Oikaisemallakin pääsee likimain yhtä maukkaaseen tulokseen. Tällä tavoin:
125 g voita
3 munankeltuaista
3 rkl sitruunamehua
0,25 tl suolaa
pari ripausta valkopippuria
- Sulata voi kattilassa. Erottele keltuaiset kapeaan ja korkeaan astiaan. Purista sitruunasta mehu ja lisää mehu keltuaisten joukkoon.
- Paina sauvasekoitin kulhon pohjaan ja kaada kuuma voisula keltuaisten joukkoon ohuena nauhana, samalla sauvasekoittimella vatkaten. Voi kypsentää keltuaiset. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Voit lisätä tilkan vettä, jos kastike tuntuu kovin paksulta, mutta muista, että kastike paksuuntuu jäähyessään. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.