Takaisin
Näin torikauden aluksi miettii, mikähän sopii jutun aiheeksi yhtäältä ajankohtaan ja toisaalta alkukevään tuotevalikoimaan. Siis puutarha-alan yrityksen kotisivujen blogiin huhtikuussa. No, sattui jäämään jääkaappiin makkaralenkki kevään ensigrillaussession ylijäämänä. Siitä kun alkoi seuraavana päivänä rakentaa päivällistä, heti juolahti mieleen makkarasoppa, joka noin 90-prosenttisesti on kasvisruoka, ja johon lisäksi voi hyödyntää runsaasti DeliVerden torikioskin antimia. Siis se.
Ensin piti hiukka filosofiseerata eli mistäpä on tämä soppa meidän keittiöömme tullut. Eiköhän alkukoti ole siinä, missä kattilankin. Toki jonkin sortin soppaa tehtiin jo ennen metallikattiloita ja -patoja – saviruukkuun vain ainesten sekaan nuotiossa hehkuviksi kuumennettuja kiviä. Jonkin sortin hernesopan tekoa todistaa jo Raamattukin, jossa Eesau möi esikoisoikeutensa soppakulhollisesta.
Soppa on varmasti ollut erittäin käyttökelpoinen ruokalaji, kun suuria joukkoja on ruokittu. Samoin soppa on kelpo laji, jos ainekset ovat niukkoja – vähistäkin eväistä aina soppa syntyy. Eikä soppa vaadi kummoista reseptiä: sekaan sopii lihaa, kalaa, vihanneksia, juureksia, yrttejä ynnä muuta. Tämän nyt eteemme tulevan makkarasopan isoveli on tietenkin lihasoppa. Siitä erinomainen ruokalaji, että siihen yleensä valikoituvat luiset ja sitkeät ruhonosat, joita on muuten työläs käyttää. Ovat vielä halpoja, joten köyhempikin pääsee sopan makuun. Vieläpä hyvinkin makoisaan, sillä juuri näistä luisista osista tulee se paras soppa. Vauras herrasväki saa tyytyä kalliisiin ja mauttomiin fileisiin.
Lihasopan teossa lähdetään siitä, että ensin keitellään maustetussa liemessä lihat kypsiksi. Ne paloitellaan ja herkulliseen liemeen lisätään palojen seuraksi juurekset. Makkarasopan tekijällä ei tämmöistä prosessin tuottamaa lientä ole, joten se pitää hommata muualta. Monella kokilla on ruoanlaitossa syntyneitä tai vasiten uutettuja liemiä pakkasessa, mutta jos niitä ei ole, kaupasta saa oikein hyviä liemipohjia. Jollei pakastimestani löydy liemiä, olen käyttänyt usein Sooci-liemiä, mutta kyllä tiivistefondeilla ja kuutioillakin liemi syntyy.
Tämmöiseen kelpo liemeen laitetaan kiehumaan ensin pari laakerinlehteä ja kouranpohja maustepippureita sekä mahdolliset timjaminosat ja sitten juurekset ja muut kasvikset. Itse suosin varsin pieniä kuutioita. Ensin porkkana, lanttu ja selleri (joka on juureksista ihanin), sitten palsternakka ja sipulilohkot sekä peruna ja kuutioitu makkara –muutaman minuutin välein kypsymisjärjestyksessä kovimmasta pehmeään. Melko valmiiseen soppaan silputtu kevätsipuli ja viimeksi, liki valmiiseen soppaan persiljasilppu.
On hiukan makuasia, laitetaanko ainekset kiehumaan sellaisinaan vai otetaanko ensin kevys freesaus. Halutessa voi sekä juures- että makkarakuutiot käyttää kuumalla pannulla vähässä rasvassa ennen liemeen lisäämistä. Lisää makua tämä kyllä sopalle antaa.
Nyt joku kysyy, mikä on oikea makkara tässä tapauksessa. Asiallinen kysymys. Perussoppaan tietenkin lenkkimakkara. Vaikka muuten olen luonnonsuolikiekuran ystävä, soppaan ja makkarasoosiin valitsen mieluiten Sinisen-tyyppisen keinokuorilenkin. Se on helppo kuoria ja melko kookkaana kätevä kuutioida. Toki muukin lenkki tai vaikkapa grillimakkarakin käy, mutta usein niistä ei lähden kuori kuin kiskomalla ja kuoriahan ei soppaan tule laittaa. Samaan soppamakkaroitten sisarusparveen kuuluvat myös nakit ja siskonmakkarat. Ohutkuoriset nakit kuorineen pätkittyinä ja siskonmakkarat kuorestaan pallukoina puristettuina.
Soppa saa kiehua kevyesti poristen oman aikansa. Kellonaikoja on turha antaa. Valmiin sopan tunnistaa, kun maistaa kovimpia aineksia, porkkanaa ja lanttua. Kun suu tykkää niiden rakenteesta, ei kun pöytään. Kylkeen näkkäriä ja vaikkapa edamjuustoa. Ja vinkki. Toisinaan joukkoon eksyy myös kasvissyöjiä. Silloin toimitaan niin, että liemipohja rakennetaan kasvisliemestä. Ja kun makkarat kumminkin laitetaan aika loppuvaiheessa mukaan, otetaan osa sopasta ennen makkaran lisäystä sivuun ja tarjotaan vaikkapa sienillä täydennettynä vegeväelle.
