Persian suunnalta lähtöisin olevaa liperiä eli tutummin lipstikkaa (lat. Levisticum officinale) on kasvatettu Euroopassa jo Antiikin ajoista lähtien. Lipstikalla on vuosisatojen perinteet Suomessakin. Eikä ihme, sillä uustrendikäs yrtti on liemien ja keittojen maustajana todellinen ihmerohto – kotikokki voi lipstikalla irroittautua teollisten liemikuutioiden E-koodien ikeestä ja saada silti lopputulokseen kaivattua täyteläistä makua.
Ennen vanhaan lipstikkaa on käytetty myös lääkekasvina. Sen on ajateltu poistavan nesteitä, poistavan migreeniä ja auttavan muun muassa kihtiin ja kurkkukipuun. Tiedä näistä, mutta ”lihamaista” muhkeutta ruokiin sillä ainakin saa – kokeile vaikka laittamalla pari vartta lehtineen perinteisen makkara- tai lihakeiton liemeen.
Hyviä maustepareja lipstikalle ovat niin ikään pitkän historian omaavat ”perinnemausteet” kuten laakerinlehti, rakuuna ja maustepippuri.
Lipstikan varret ja lehdet ovat syötäviä sellaisenaankin, esimerkiksi munakkaasssa ruohosipulin tai pinaatin tapaan, mutta parhaimmillaan paluun tehnyt retroyrtti on maun antajana. Esimerkiksi valkosipuliseen aioliin saa siitä aivan uutta potkua!
Lipstikkainen aioli
2 dl majoneesia
½ dl hienoksi silputtuja lipstikan lehtiä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl hunajaa
ripaus suolaa ja pyöräytys pippuria
(raastettua sitruunan kuorta)