Kevättä keittiössä

Juhannukseen on enää 133 päivää ja sen jälkeen alkaa päivä lyhenemään, joten olen viettänyt keittiössä lähipäivinä kevättä. Ulkona auringonpaiste, tuo piristävä valoilmiö onkin ollut melko harvinainen. Onneksi näinä moderneina aikoina aurinkoisuutta saa edes lautaselleen kalenteriin katsomatta.

Jostain sentään huomaa luonnostavieraantunut maallikkokin kevään hitaan, mutta varman tulon – kaupasta kotiin kannetut yrtit kestävät hieman pidempään vihreinä ja terhakoina ikkunalaudalla. Vaan pataan päätyvät ne jokatapauksessa, ainakin meillä. Joskus myös leipään, silloin harvoin kuin tällainen jauhopeukalo keskellä kämmentä syntynyt kotikokki saa kaivettu ne jauhot esiin.

Ei se leipominen itseasiassa niin vaivalloista ole, tämä on huomio joka kerta kun kotona tulee leivottua.kuva 3

Sitruunatimjamia keväisemmän makuista yrttiä saa hakea. Se ja sisarensa Tavallinen Timjami sopivat mainiosti myös italialaiseen foccaccia-leipään. Ja vanha kunnon rosmariinihan on puolestaan lähes pakollinen focccian maustaja. Uudempi tuttavuus oliiviyrttikin sinne sujahtaa hyvin, kuten voi jo nimestä arvatakin. Ylipäätään foccaccia on varsinainen yrttisyöppö, joten kokeile ja löydä oma suosikkisi!

Ei sen puoleen, kyllä tähän leipään myös laadukasta oliiviöljyä saa hulahtamaan reippaan määrän. Kotimaista rypsiöljyäkin sopii käyttää, mutta maku ei ole kyllä vedä vertoja Välimeren vastineella tässä ruoassa.

Yrtinystävän foccaccia

Toimi näin: Valmista focaccia-leipä ohjeen mukaan. Hyvän perusohjeen löydät vaikka täältä: www.kotikokki.net/reseptit/nayta/133059/Focaccia

Sitten yrttimaalle tai ikkunapuutarhaan: Harvenna yrttiruukuistasi reipas määrä oksia ja jauha ne yhdessä (erikseen mikäli haluat leipääsi eri makuisia osioita) morttelissa tai huhmareessa (sormi)suolan kanssa tahnaksi. Sekoita joukkoon oliiviöljyä. Tahnan ei tarvitse olla sileä vaan siinä sopii olla sattumia.

Valuta lopuksi yrttitahna sekä oliviöljy nostatetun leivän päälle ja paista uunissa.

Yhteen pellilliseen leipään tarvitset yhteensä noin ruukullisen verran yrttejä (tai enemmän),1-2 rkl laadukasta merisuolaa sekä 3-4 rkl oliiviöljyä.

kuva 2

Jaa artikkeli