Kaalikääryle, kansallisruoka?

Kun suomalainen alkaa listata kansallisruokiaan, aika pian, heti karjalanpaistin ja poronkäristyksen tuntumasta löytyy kaalikääryle. Se kuuluu niihin ruokiin, joista kotoaan reväistyt (mies)kansalaiset silmät kostuneina puhuvat äidin keittiön ikävöityinä herkkuina. Vaan mitenkä mahtaa olla kaalikääryleitten – tai savoksi kualkiäryleitten – kansallisuuden laita? Juu, on toki niitä Suomen keittiöissä kääritty niin pitkälle kuin muisti ja keittokirjoihin präntätty tieto ulottuvat, mutta sillä pelin ei vielä kovin kauas historiaan päästä.

Ja näinhän se on, kaalikääryleet ovat tulleet meille – kuten niin moni muukin kulttuurin osanen – Ruotsista, mutta lohduksi voi sanoa, että eivät niitä myöskään ruotsalaiset ole keksineet. Tuontitavaraa kääryleet ovat heilläkin ja lähtömaisemina ovat, mitkäpä muut kuin Turkin/Kreikan tienoot, joissa mallina on ollut sikäläinen tuttu dolma, viininlehtikääryle.

Ruotsin tunnetuin ruokahistorioitsija Jan-Öjvind Swahn huomauttaa siitä erikoisuudesta, että vaikka kaalikääryleet ovat levinneet laajalti Euroopassa, vain ruotsissa on säilynyt dolma-sana ruoan nimessä. Hän pitää tätä osoituksena siitä, että vaikutteet ovat tulleet Ruotsiin suoraan Turkista ilman välikäsiä. Tällä nimellä kääryleet esiintyivät ensi kerran Kajsa Wargin keittokirjassa 1756. Yleinen käsitys on, että Ruotsiin nuo dolmat päättyivät 1700-luvun alkupuolella vaikuttaneen ADHD-kunkku Kaarle XII:n holtittomien sotaretkien seurauksena.
Swahn pitää yhtenä mahdollisuutena, että ruoka on omaksuttu Kaarlen ja hänen sotajoukkonsa ollessa pitkään sulttaanin kotiarestissa Turkin Edirnessä. Hän epäilee kuitenkin karujen soturien ruokamieltymyksiä huonoiksi tällaiseen kulttuurivaihtoon. Todennäköisempänä hän pitää sitä, että kääryleet tulivat Ruotsiin hieman myöhemmin niiden lukuisien osmannilähettiläitten mukana, jotka vuosina 1716-32 loisivat Ruotsissa yrittäen karhuta Kaarlelta suuria velkoja, joita tämä oli ottanut oman ja joukkonsa ylläpitoon Turkissa. Lähettiläillä oli perheet mukana ja Swahn arvelee rouvien välittäneen kääryleitten teon ruotsalaisemännille. Viiniköynnöksen lehtien puuttuessa kääreeksi vain vaihtui kaalinlehti. Tähän teoriaan nojaa Swahnin mukaan myös Ruotsin Akastemian sanakirja.
Muuten: velkojaan ei Kaarle koskaan maksanut, mutta velan perintä synnytti diplomaattiset suhteet maitten välille.

Kaalista yleensä ja kaalikääryleistä erikseen löytyy lisää tämän blogin lokakuun päivityksestä vuodelta 2015. Siellä on myös kääryleitten resepti. Tuon jutun kirjoittamisen jälkeen on käärylerintamalla tapahtunut sen verran, että hiukan hankalan kaalin keiton tilalle suositellaan nyt kaalin pakastamista. Eivät pala näpit ja kaalissa säilyvät nekin aromit, jotka keitettäessä jäävät keitinveteen. Konsti vaatii tosin pientä pitkäjännitteisyyttä, sillä kaalin on hyvä olla pakkasessa vuorokauden verran ja sen päälle tulee vielä ainakin vuorokauden sulatus.

Kommentti. Tuli kokeiltua tui pakastusjuttu. Ei toiminut vai olisiko pitänyt pitää pakkasessa enemmän kuin vuorokauden? Keittohommiin kuitenkin piti ryhtyä. Alla tuosta operaatiosta lähtenyt tuotantoprosessi.